kesäkurssin keramiikkaa

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesäkuun alussa oli reilun viikon mittainen keramiikan kesäkurssi, jonka tuotoksia esittelen nyt tässä. Ekana päivänä sain tehtyä kaksi isoa mustaa ruukkua, jotka ovat aikaisemman möhkösarjani jatketta muodoiltaan ja pinnoiltaan.




 Vaaleasta savesta tein pelargoneille nimikyltit, tässä pintaa tummensin engobella ja tekstit kirjoitin keraamisella kynällä. Nyt on pelargonien pysyttävä hengissä myös talven yli! Päivin aarre on  kääpiö balsamipihta, jonka kasvua ystäväni saa seurata meidän puutarhassa.


 Keramiikkapalloille on monta käyttökohdetta, yhden kerron tämän postauksen lopulla.


 Möhkösarjan tähän asti viimeinen jäsen, autokatosta koristava seinäamppeli.


 Ja sitten pelargonkylttejä työssään. Ekan kuvan "Marja" ja First Yellow ovat kiepsahtaneet päikseen.



 Tässä sekä pelargonien möhköruukut, että nimikyltit. Kuva noin kuukauden takaa.


 Keramiikan kesäkurssin päätyöni oli amppelit, jotka tulevat aikoinaan (ensi suvena) terassille. Tein näitä kolme kappaletta, amppeleihin tulee vielä makramenarut, joihin somisteeksi keramiikkapalloja. Ihan helppo kuvitella tähän riviin kolme komeaa mustaa amppelia, eikös vaan.



 Autuaammille hiirestysmaille poistuneille lemmikeille tein muistokyltit, ne pääsevät esille puutarhaan kunhan Upper East -alue kunnostetaan.



Seuraava kurssi on jo syksylle buukattu, innostuin keramiikanteosta sen verran tosissani.

25 kommenttia:

  1. Näppärän näköisiä purkkeja ja muistolaatoissa on paljon tunnearvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä, kun vihdoin saatiin muistolaatat kissoille.

      Poista
  2. Ei ihme, että innostuit, kun tulos on noin hyvännäköistä! Vaikuttaa olevan lahjakkuutta. Tulee kaunista sekä tuollaisista karkeampipintaisista ja suuremmista esineistä, että pienistä ja sileistä. Nuo muistolaatat on tosi herttaisia. Siamilainen kehruukone ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viuhti oli meidän eka itämainen, joka avasi tien nykyisille kissoille ❤ Lahjakkuudesta en tiedä, mutta tekeminen on terapeuttista.

      Poista
  3. Oletpa taitava tekemään ruukkuja. Noista amppeleista tulee täydelliset kun saat ne roikkumaan paikalleen.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Pirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on visio amppeleista ja luulen, että on hyvät. Kiitos ja Outi sulle kans ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Hienot! Olet taitava. Minusta olisi ihana osata tehdä myös. Minun keramiikkaintoni lopahti yhteen kurssiin, kun en osannut tehdä mieleistäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Mä olen aloitellut tälläisistä helpoista, niin olen päässyt nauttimaan onnistumisen iloa.

      Poista
  5. Onpa hienoja ruukkuja ja nimikylttejä. Olet taitava.

    VastaaPoista
  6. Hienoja, jokainen työ. Hyvä, että olet buukannut itsesi uudelle kurssille, sillä sinulla on taitoa ja oivalluksia. Kivoja nuo nimikyltit ja muistolaatat. Pelkkiin koriste-esineisiin saattaisi kyllästyä, mutta kun tekemälleen keramiikalle löytyy myös käyttöä, innostaa jatkamaan harrastusta. Ei ole minun juttuni, olen joskus kokeillut. Mutta ihailen ihmisiä, jotka keramiikkaa tekevät ja vielä enemmän heidän töitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavoite oikeastaan aina käsitöissä tehdä jollakin tavalla käyttöön sopivaa. Siksi nyt putkahteli ruukkuja, kun niille oli tarve.

      Poista
  7. Between kommentoi hyvin!
    Työt on upeita ja niissä on ideaa.

    VastaaPoista
  8. Tykkään keramiikasta ja erityisen paljon näistä sinun karunkauniista töistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näpertelyt tai herkät hienoudet ei ole mun juttu.

      Poista
  9. En voi kuin ihailla taitoasi ja upeita töitäsi, niin ihania ruukkuja olet tehnyt ja nuo muistolaatat ovat hellyttävän kauniita! Komppaan minäkin Betweeniä!

    VastaaPoista
  10. Hienoja ruukkuja, joista on iloa vuosiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä tuli heti lempiruukut puutarhaan.

      Poista
  11. Ooh mitä ruukkuja, ihanan yksilöllisiä. Kädet oikein syyhyäisi päästä myös muotoilemaan savea. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Kerrassaan ihastuttavia töitä.

    VastaaPoista