autuaasti Autuas olo

torstai 25. elokuuta 2016

Teimme eilen Huushollin Pepin kanssa kesäretken Autuas olo-blogiystävä Cherin maailmaan. Voin kertoa, että olen vaikuttunut. Monella tapaa. Kasvimaalla on kaikki lapsuuskodin perinteiset kasvatukset ja sen lisäksi mm itäisen keittiön erikoisuuksia ja kukkivaa. Tuoksu huumasi mut ihan täydellisesti, päihdytti. Voin vain kuvitella, miten hurmaava kasvimaa on aikaisemmassa vaiheessa, kun nyt sadonkorjuun aikaan nähtävää riittää näin paljon.







Kasvimaa on reunustettu vanhoilla betonikouruilla. Harmi,kun en kasvimaan tiilikatteesta tajunnut ottaa kuvaa. Puutarhan puolella myös silmä lepää.






 Tämä minipuutarha on lempi yksityiskohtani! Mulla on ollut haaveissa jo pitkään sekä hiekkainen zenpuutarha, että minipuutarha ja tässä yhdistyy taidolla molemmat <3 <3





Sisällä on oma hurmaava tuoksunsa ja Cherin kertomukset kiidättävät melkoisille nojatuolireissuille. Aika kuluu kuin siivillä vaikka haluaisin jäädä ja pysähtyä tunnelmaan ikuisesti. Koti on mieletön kaikkine yksityiskohtineen ja luulisin sen hoidon vaativan henkilökuntaa. Kaikki on niin siistiä, järjestettyä ja täydellistä. Keskustelemme ja nautimme herkuista.  Kakkua nautin yliannoksen, mutta se oli sen arvoista.




<3- kiitos Cherille, että avasit kotisi <3

18 kommenttia:

  1. Oi, olette päässeet käymään Autuaassa Paikassa!
    Minullakin on ollut sama kunnia kerran. Jännittyneenä luin, näittekö Neron, eli tarvitseeko minun vihertyä kateudesta. Ilmeisesti ei. Neron näkeminen olisi huippujen huippujuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö SINÄKÄÄN tavannut hänen ylhäisyyttään 😳
      Taitaa Naukulan Mamma olla niitä harvoja valittuja. Viherretään me muut 😄

      Poista
    2. Huomaatkos, Saila, miten komeasti sinulta saamani kultapallo jo kukkii? Rankkasateet ovat saaneet sen vähän kumaraan, mutta se on tällä hetkellä puutarhan iloinen väripilkku.

      Poista
    3. Joo, ai niin, unohdin että se on multa :-D Otin muuten kuvan kultapallojen leikkuukokeestani. Kyllä ne kukkii matalampana, kun alkukesällä leikkasin. Tosin vaikea sanoa, kun peura on syönyt puolet kasvustosta, prle.

      Poista
    4. Ja joo Pepi, kuulumme molemmat siis vihreiden tyyppien kerhoon :-D

      Poista
    5. Vihreäksi jäin minäkin -myös monesta muusta asiasta kuin Neron tapaamisesta.

      Poista
  2. Voi miten Autuas matka teillä olikaan! Ja saitte tavata Neronkin kaikkien herkkujen lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neron tapasimme vain unelmissamme, mutta kylläpäivä oli hyvin Autuas.

      Poista
  3. Olipa kiva vierailu ja kiitos suurenmoisista tuomisista. Ihana katsoa näin hienoja otoksia tutusta paikasta. Niin kukkaisaltakin näyttää vaikka luulin kaiken kukinnan olevan jo ohi :) Tulostan tuon todistuksen siisteydestä ja järjestyksestä! Henkilökuntaahan täällä on vain tämä yksi piika. Tervetuloa uudestaan, ehkä Nerokin silloin jo suvaitsee näyttäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaisaa on teillä edelleen, kuvat todistavat sen. Luulisi, että piikoja on tusina! Tai sitten et kertonut koko totuutta ja valvoit koko viikon siivoten ennen vierailuamme ;) Nerolle rapsutusterveiset. Ehkä kissa pelästyi autoiluani, olipas sellainen farssi se poistumisperuutus.

      Poista
  4. Minä täällä vähän nyt röyhistelen rinnuksiani, olen tavannut isännän! Mutta sen vaan sanon, että tuo paikka on ihan kuin satumaa, enkä yhtään ihmettele, että siellä on autuas olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kaikki oikeus röyhistellä, kuten huomaat meitä on jo kokonainen kerho vihreitä nerofaneja sinua kadehtimassa.

      Poista
  5. Voi että, pääsitte tutustumaan Autuaaseen paikkaan! Tapasitteko Neroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli muuten täydellisen Autuasta, mutta Pehtoori ei suvainnut esittäytyä.

      Poista
  6. Wau mitä Cherin kuvia olen ihastellut, niin hänellä on niin kaunis puutarha ja koti. <3 Kivaa uutta viikkoa Pirkko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin kaunista. Kiitos Tiia, mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista