tunnustuksia, paljastuksia ja omituisuuksia

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sain tämän tunnustuksen Helenalta, käsintehtyä -blogista. Suurkiitokset <3


Tarkoitus on jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille ja kirjoittaa sitten kahdeksan asiaa itsestään.

1. Olen pöllöihminen, valvon myöhään.
2. Aina kun mahdollista, nukun myöhään.
3. Teen päiväpainotteista vuorotyötä, en useinkaan saa nukkua myöhään.
4. Olen hyvin laiska sisustamaan kotiani. Yleensä kukat ja kynttilät riittävät muutokseksi. Ja servetit.
5. En pysty luopumaan huonekaluista ulkonäön takia, jos ne ovat muuten kunnossa.
6. Ajan ranskalaisella autolla ja olen napsinut ihan liian monta ylinopeussakkoa.
7. Vaatekaapissani on kutistustoiminto. Vastoin tahtoani.
8. Rakastan jäätelöä. Nyt himona dajm.

Ja tunnustuksen saavat seuraavat blogit:
Quun puutarhaMinun polkuniVilla Namu, SaltunraittiMarian koti ja puutarha, Tuulen naapurina, Autuas olo.



Villa Namun Tiina muisti minua tälläisellä hauskalla tunnustuksella:) Kiitos <3


Tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään!
- olen tarkka käsihygeniasta ja esim yleisissä vessoissa pidän paperia käden suojana ja julkisissa liikennevälineissä mulla pitää olla hanskat kädessä
- voin lähteä ilman meikkiä mihin vaan, mutta hiukset pitää olla jotenkin kuosissa tai piilotettuina
- kuljen kesät talvet mustissa vaatteissa
- juon pikakahvia, vaikka meillä on hyvä keitin (sanoi Poika)
- teen toimistotöitä sängyssä

Tämä tunnustus lähtee eteenpäin:  Punatukka, Tontti 559m2 ja Perennapuutarhurin blogi


29 kommenttia:

  1. Hauskat vastaukset :) Tuo kutistamistoiminto on varmaan minunkin vaatekaapissa...;)

    VastaaPoista
  2. Jäätelöä rakastava pöllöihminen,jonka vaatekaappi myös sisältää kyseisen kutistamistoiminnon ja joka välttää julkisia vessoja ensi tippaan(ihan kirjaimellisesti) asti, täälläkin:D

    Kivat vastukset,hymyilemään laittoi tämä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, miten lohdullista! En olekaan maailman ainoa näin outo ;)

      Poista
  3. Näistä tuli yhdistelmänä hauska, minäkin naureskelen täällä pöllölle, jolla on hassut tavat! Täällä yksi pöllö, joka hörppii aamumehua ja siirtyy kohta keittämään aamukahvia. Toivon, että kaikki kanssapöllöt saisivat myös vetää pitkiä aamu-unia useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pöllö sai tänään nukkua myöhään, kun on iltavuoro. Mitä ihanuutta :)

      Poista
  4. Onnea tunnustuksesta. Hauskat vastaukset!

    VastaaPoista
  5. Vaatekaappien kutistustoiminto on viimeisintä hottia! Minäkin olen hommannut tämän viimeistä huutoa olevan mallin. Tosin en ole aivan varma, onko se kuitenkaan niin kauhean hyvä....
    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. Ryhdytään taisteluun vastaan kaikkia kutistelevia vaatekaappeja!

      Poista
  6. Hmm, kivat vastaukset :)
    Varsin inhimillistä, tämmöstähän se elämä on. Kullakin on omat tapansa ja pikku tunnustuksia on ihan kiva lukea.

    Kutistava vaatekaappi löytyy täältäkin (Apua!). Samoin julkisten vessojen kammo :( Niitä vältän viimeseen asti, mutta minkäs tekee kun on pakko käydä..

    Kiitos tunnustuksesta!
    Vastaaminen menee varmaan ensi viikkoon.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, sait minut hymyilemään!
    Ihanat vastaukset. Sama virus on vieraillut minunkin vaatekaapissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin tarttuvaa laatua tuo vaatekaappiviirus. Mistähän siihen saisi lääkettä...

      Poista
  8. Kiitos tunnustuksesta! Olen yrittänyt saada vaatekaapista tuota kutistustomintoa pois, mutta en ole tarpeeksi lahjakas. Olen myös pöllöihminen, mutta useimmiten nukun tarpeeksi. Hanskat kädessä julkisissa, varsinkin flunssa-aikaan. Meillä mitään julkisia ole, mutta silloin kun käyn Helsingissä kuten eilen. Vessoja en kammoa, mutta hygieniasta olen tarkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Cheri. Mulla on aikomus alkaa kutistustoimintoa nyt ihan tosissani poistamaan. No enhän minäkään julkisilla kulje, vaikka toki niitä täällä olisi. Lähinnä matkoilla vaan;)

      Poista
  9. Tuolla kutistustoimistolla on varmaan sisaryhtiöitä pitkin Suomenmaata - ainakin meillä päin on yksi sivukonttuuri;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhana tuon liiketoiminnan voisi ajaa alas!
      pirkko ite

      Poista
  10. Pöllöhullu kutistuskaapin omistava liian vähän nukkuva kiittää :D
    Auttaiskohan se jos itse menis sinne kaappiin?? Vaikka talveksi? Mutta kuinkahan väärin kaikki käsittäis sen kun tulis kaapista....?

    Siellä vaatekaapissa on muuten mullakin kummasti mustaa....kutistuukohan muut värit???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, jos se tosiaan onkin vain väristä kiinni. Pattitilanne, mä kun en muista oikein perusta -paitsi joskus vähän mausteeksi.
      pirkko ite taas vieraalta koneelta

      Poista
  11. Onnittelut tunnustuksista! Tämä laittoi hymyilyttämään...
    Vai pöllö se teillä asustaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on oikeesti koko perhe pöllöjä joten toisistamme ei juuri tukea saa:( Ja nuo kolme karvaista kissapukuista pöllöä ovat ehkä kaikista pöllöimpiä joskus...
      kissamamma ite

      Poista
  12. Mikä yllätys! Kiitos tästä!! t. yökukkuja, jolla sama käsihygeniaomituisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä yllätyksestä :) Ja hauskaa kun löytyy muitakin pöllöjä hygieenikkoja ;)

      Poista
  13. Helmi ei ilmeisesti kelpuuttanut edellistä kommenttiani kun sai sen tassuttelulla häviämään!

    Sitä vaan, että keväisin on varsin ikävä siirtyä pois hanskojen käytöstä...Ehkä pitäisi vain hankkia ohuemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmillä ehkä on aivan eriävä mielipide hanskojen käyttöön.
      Nuorena mulla oli sellaset vuorettomat autoilijan hanskat vielä keväämmälläkin, mutta nykyään oon vaan ilman ja pesen!!

      Poista
  14. Ihannan pirkkója juttuja!

    Käsihygienia hymyilyttää....kun luin, että pität paperia suun suojana....mä nään Sulle hanskalipaston, jossa eri laatikot erivärisille ja erilaisille hanskoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois se usein olla suunkin suojana tarpeen ;) Oikeesti mulla on tasan yhdet hanskat, kun just toiset hukkasin;)

      Poista
  15. Onnea unnustuksesta oli kivaa lukea vastauksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt te kaikki lukijat tiedätte mun omituisuuden ;)

      Poista