"humalainen bloggari Tallinnassa"

sunnuntai 9. syyskuuta 2012




 


 


 

Viikonlopun matkaseuralaiseni kummastelivat ahkeraa valokuvausta, ja siitäpä sainkin vain lisää innostusta ja leikin humalaista bloggaria Tallinnassa. No totuus ei välttämättä kovin kaukana ollut, pitihän flunssaputkeani hoitaa... Illallisen nautimme  Le Chateaussa, kellariravintolan tunnelma oli viihtyisä, ruoka maistuvaa ja juomaa riitti. Kuten myös naurun remakkaa meidän porukalla.


 


 

 Vanhan kaupungin läpi palailimme sitten hotellien suuntaan. Uusi kamerani napsi kuvia yöhämärässä kuin enkeli! Ilta oli kaunis ja pysähdyimme terassille lämmittävän juoman houkuttamina.

 


 


 

 Yksi käsityöpuotikin oli avoinna, siellä riitti keskiaikaista ihasteltavaa.


 


 



 


 

 Vanhan kaupungin porttien lähettyvillä piti vielä katsastaa kukat. Ja hotellin pubissa hörpätä yömyssyt. Kiitos seurasta koko porukalle, kyllä yhdessä on niin lovely :)


 

 
 


 


 

 
 


muoks* Järkytyksekseni katselin kuvia explorerilla nyt päivän myöhemmin ja huomasin, että kaikki kuvarivit ovat hypänneet sekaisin. Itselläni käytössä mozilla, jolla kuvat pysyvät siististi tasariveissä. En pysty explorerille rivejä suoristaan, yritin mutta ei onnistu. Pahoittelut.

29 kommenttia:

  1. Oi, tuo ravintola on testaamatta, täytyypä muistaa seuraavalla reissulla :) Käsityökaupat on kyllä vailla vertaansa, ne ihanat taotut juttut vie sydämen ja joka kerta joku sellainen mukaan lähteekin :)

    Kivan kuuloinen reissu, tommosia pitäis tehdä enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintolaa voin lämpimästi suositella, oli todella hyä ruoka. Käsityökaupat on aina ihania :) Reissu oli tosi onnistunut.

      Poista
  2. Enkelin lailla on kamera tosiaan toiminut,wau mitä kuvia!Humalan tilakin lienee ollut sopiva,eihän noissa kuvissa muuten näkyis muuta kuin kengänkärkiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mihinkähän tästä on vastaukseni kadonnut, muistan ihan selvästi sen kirjoittaneeni.
      Mutta taisi olla tosiaan tila juuri nappiin säädetty ;)

      Poista
  3. Teretulemast takas Soome;)
    Reissu teki varmasti hyvää sielulle. Ja ihanaa, sinulla on kamera joka napsii yökuvia kuin enkeli! (Pitäisiköhän minun kirjoittaa joulupukille?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kotiin oli kiva tulla :)
      Reissu hiveli siuluani, joka reppana oli pääosin kotona makaillut viikkokausia tautisen kropan vankina.
      Joulupukille kannattaa kirjoittaa, jos omasi ei näin toimi :) Ja kirjoittakaa Myrskyn kanssa yhdessä, niin on vaikuttavuutta tuplasti ;)

      Poista
  4. Hienoja yökuvia;oppisipa itsekin joskus ottamaan tuollaisia.

    Pitäähän sitä flunssan jälkimainingeissa hiukan ottaa troppia,ettei vaan mikään jälkitauti pääse tuppaamaan päälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin on käynyt jotain kummaa ja vastaukseni kadonnut. Vai oliko aamulla vielä sormet velttoina, eivätkä kyenneetkään siihen lähetys-napin painamiseen.
      Toivon, että nyt nää taudit jo sais riittää!

      Poista
  5. Upeita tunnelmakuvia! Tuli oikein hinku itselläkin lähteä paikanpäälle katsastamaan nurkat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin valmis menemään pian takaisin :)

      Poista
  6. Voi miten hienot matkakuvat. Melkeinpä olen kade, kun olet päässyt taas reissuun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista, olen itsekin niin iloisesti yllättynyt uuden kamerani kyvyistä. Matkakateus on helposti korjattavissa ;)

      Poista
  7. Kauniita kuvia!!

    Täytyy tunnustaa etten ole koskaan käynyt Tallinnassa, puheissa se on kyllä ollut. Asialle täytyisi varmaan tehdä jotain... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Munkin edellisestä pijavisiitistä oli hyvin kauna. Kaupunki siis yllätti kauneudellaan :)

      Poista
  8. No juupeli, Punapena todella toimii :)
    Hauskoja kuvia ja hauskalta todella matkasi myös kuulosti.

    Pari viikkoa vielä ja olen tuolla matkakohteessa itsekin.

    VastaaPoista
  9. Kivoja kuvia! Johan tässä alkaa pohtimaan, että pitäiskö käväistä Tallinnassa, kun edellisestä matkasta on jo vuosia aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivaa oli. Pakkohan mun on suositella ;)

      Poista
  10. Onneksi Punapena oli selvinpäin :) Se otti kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  11. Aiheeseen liittyen rakas humalainen bloggari, pullosta on nyt kuvaa Maikkilassa :D

    VastaaPoista
  12. Hienoja otoksia! Tämänkö takia kameroissa on ne kuvanvakaajat, suoristamassa humalaisen kuvaajan horisonttia? ;D

    Ei vaiskaan, kiva että paranit reissuun lähtijäksi.

    Täytyy kyllä päästä vastaavalle matkalle, upeaa iltatunnelmaa ja erittäin houkuttelevan näköinen ravintola.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, se kuvanvakaajahan nämä kuvat pelastikin! Hyvä homma ;)

      Poista
  13. Mikä hyvän mielen postaus ja matka, toivottavasti räkätauti jäi tallinnaan..

    Ihanat kuvat, pitääkin kokeilla samaa "kikkaa" josko tulisi yhtä upeita kuvia yöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, ihan hyvältä vointi vaikuttaa edelleen. Haha, ainakin rentoutta riitti ;)

      Poista
  14. Hienoja kuvia ja niistä kyllä välittyy hauska matka!

    VastaaPoista
  15. Ihanan tunnelmallisia kuvia, joten "humala" kannatti. Vanha kaupunki on todella kaunis ja tunnelmallinen. Nuo holvikaaret jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :) Oli se myös hurjan kivaa. Ja kaunpunki on niin kaunis, tuollainen vähän rappioromanttinen!

      Poista