Hatanpään arboretumissa -pensasruusuja ja kivikkoa

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Täällä taas ja nimenomaan koska halusin katsastaa ruusutilanteen ;)  Juu ja tiedän, että ei ole kuin parisen viikkoa kun vannoin täällä pelkästään kivikon nimeen ja nyt jo söin sanani. 

No oikeastaan olin ihan nurkilla ja poikkesin arboretumissa siksi. Hatanpäällä on myös kaksi sairaalaa ja äitini on ollut kuukauden sairaalakierteessä, monessa eri paikassa ja myös kahdessa Hatanpäällä olevassa sairaalassa eri yliopistosairaalan osastojen lisäksi. Yhteensä äitiä siirrettiin 10 kertaa, koska kaikenmoista tutkimusta oli aina tehtävänä eri osoitteessa tai sitten vointi huononi ja jouduttiin siirtämään acutaan tarkkailuun. Olen ollut äidin takia hyvin stressaantunut ja myös peloissani, koska perusterveeltä ihmiseltä on löydetty vaikka mitä sairautta ja välillä vointi oli todella huono. Nyt kuitenkin on päästy askel eteenpäin ja äiti on kuntoutusjaksolla, toivottavasti vielä kotikuntoon toipuu. Ja mä huokasen. Ja nyt esittelen näitä ruusujakin :)




Mitään nimiä ei mulla tietystikään ole, kunhan vain kivat kuvat kivoista ruusuista. Ja jotta en ihan takinkääntäjän mainetta saa, niin tässä tätä kivikkoa taas ja vähän eri kuvakulmista.




Nyt ehdin kiviympyrään istuskelemaan ja Pyhäjärven rantaa katselemaan.








Arboretum on Tampereen kaupungin ja tällä kertaa puistossa oli väkeä tekemässä hommia runsaasti. Siellä ruusualueellakin häärättiin niin, että varmasti kohta on jotakin nähtävää enemmänkin.  

Tuli vielä mieleeni hauska yksityiskohta Hatanpäältä, sain vuosia sitten yhteydenoton uudesta hotellista, tai siis sen mainostoimistolta, ja he halusivat mun blogistani arboretum kuvan hotellin kerrosaulaan, jossa kerrokset on nimetty kaupunginosien mukaan. En enää muista, mikä tuon postauksen kuva sinne laitettiin, mutta sen muistan että halusivat kuvan olevan rakeinen. Olisipa kiva joskus nähdä tuo oma kuvani siellä, jos poikkeat Hämeenkadulla Forenom Koski-hotellissa, niin nappaathan mulle kuvan, kiitos. Oman kaupungin hotelliin ei tule mentyä...





Muutosta on tapahtunut kasvienkin suhteen, eteenpäinmenoa. Hyvä niin! Kivaa viikonloppua teille kaikille. Tässä lopuksi vanhat ikkunat -ihan vaan koska on niin kivat mielestäni.

28 kommenttia:

  1. Hatanpään arboretum on todella ihastuttava paikka, kävelipä kivikkopuutarhassa tai ruusutarhassa.

    Toivottavasti äitisi toipuu pian ja jaksuja teille kaikille. Oma äitini on nyt kolmannessa kaupungissa ja kolmannessa sairaalassa kahden viikon sisällä, kun hän toipuu avosydänleikkauksesta. Melkosta pyöritystä 82 vuotiaalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatanpään Arboretumissa on kyllä hieno kokonaisuus. Äitini on 85 joten ikää löytyy myös. Kuten senkin äidiltäsi. Kovasti tsemppiä sulle pyörityksen pehmentämiseen.

      Poista
  2. Kivikkoalue henkii rauhaa ja hiljaisuutta. Täytyy kiertää arboretumin kautta, jos Tampereelle tulee asiaa.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti äitisi toipuu ennalleen. Kaunis puisto.

    VastaaPoista
  4. Ikävää että äitisi on sairastellut :( Se on varmasti vienyt voimavarojasi. Pitää muistaa tuo hotelli, jos joskus ollaan siellä yötä (vaikka Ilmainenkin majoitus olisi)- Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se syö naista, pakko myöntää. Mutta onneksi nyt äiti parempaan päin menossa, jos vielä psyyke ja muisti tasaantuu tästä kaikesta.

      Poista
  5. Oi kun on kaunista! Paranemista äidilleni ja tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi että Pirkko, mikä huoli. Hyvää toipumista äidillesi ♥
    Eihän tuossa kuules ollut kuin kolme ruusukuvaa, joten ei sua ihan ruusufaniksi voi väittää ;-) Kivikkokuvia ainakin kymmenen...
    Oliskohan mun lempijuttu tuolla se kosteikko, tuo lampikin on niin ihana, ja se puro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila <3
      Ja kiitos. Hyvä kun huomasit painotuksen kuitenkin. Ekassa kuvassa ruusujen jälkeen olikin sulle vähän kosteikkoa. Sekin on viehättävä.

      Poista
  7. Todella kaunista. En ole koskaan tuolla käynytkään. Ikävä kuulla, että äitisi on sairastellut. Toipumista hänelle ja voimia myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Tuttua tuo vanhojen ja sairaiden ihmisten pallottelu, kuin myös jatkuva huoli heidän voinnistaan. Yksikään lääkärireissu ei näytä jäävän siihen kertaan, vaan ne poikivat monenlaisia lisätutkimuksia ja sairaalareissuja. Minulla äidin tilanne on nyt kohtalaisen vakaa talven hulabaloon jälkeen. Vaihteeksi juoksen tukka putkella isän kanssa lääkäristä labran kautta röntgeniin ja ultraan. Ties mitä vielä on odotettavissa. Tsemppiä siis kovasti sinulle ja äidillesi. Ja muista kaikessa kiireessä pitää huoli itsestäsi, sillä ei ne äidit ja isät ilman jaksavaa apua pärjää kaikessa pyörityksessä.

    Hatanpää onkin oiva paikka ladata akkuja. Se on kyllä varsin monipuolinen paikka, jossa aina on jotain uutta nähtävää. Tykkään kovasti ruusuista, mutta kyllä nuo havualueet ja kivikkoistutukset ovat huikean hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallottelulle on ihan syynsä, kun on kiertänyt eri erikoisaloja, mutta on se raskasta. Tsemppiä myös sulle edelleen.
      Puutarha on hyvä latauspaikka, oma ja julkiset.

      Poista
  9. Ikävää, että potilasta joudutaan kiikuttamaan noin moniin paikkoihin, luulisi stressaavan. Toivotan hyvää toipumista äidillesi ja stressittömiä yhteisiä hetkiä teille. Viime vuonna olimme bloggaritapaamiseesa tuolla Hatanpäässä, vaikuttava alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä stressaa, että sekoittaa äitiä. Kiitos toivotuksista! Mulla jäikin se tapaaminen väliin, olin jossain menossa.

      Poista
  10. Monipuolinen puisto tuo Hatanpää. Siellä löytyy varmaan jokaiselle lempipaikka tai -maisema. Ruusut ovat ihania silloin kun ne kukkivat. Havut ja kivet ovat aina kauniita. Minäkin pidän kovasti tuosta veden ja kiven yhdistelmästä. Pitäisikö alkaa roudata kiviä meidän pikkupuroon!
    Voimia Sinulle äidin hoidossa! Epätietoisuus ja huoli läheisestä rassaavat valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Voi vesi ja kivi kombinaatio olis aivan unelma.

      Poista
  11. Hatanpään puisto on sellainen ihana keidas keskellä kaupunkia.
    Meiltä on sinne hyvät bussiyhteydet ja autolla sinne hurahtaa ihan hetkessä. Kävellenkään ei ole pitkä matka eli retki sinne olisi taas ihan paikallaan.
    Jaksamista sinulle äitisi hoidossa ja huolenpidossa, kaikessa pyörityksessä on tärkeätä oman tyttären läheisyys ja turva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatanpää on kyllä mahtavasti kaupungin sisällä. Sun luota onnistuis myös kävellen. Muutamia vuosia sitten tapasin sinne pyöräillä...

      Poista
  12. Tsemppiä teille ja jaksamista. Kaikessa pyörityksessä on äidillesi varmasti lohtuna ja turvana oman tyttären turva ja läsnäolo.
    Hatanpää on kyllä yksi kotikaupunkimme nähtävyys ja hyvä retkikohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se tyttären läsnäolo näyttää olevan aika tärkeää. Ja ihan hyvä niin ♡

      Poista
  13. Kamalaa kun ihmisiä joudutaan tuollaisessa tilassa siirtelemään moneen otteeseen, voimia sinne kovasti. Tuolla Hatapäässä pitäisi joskus päästä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kamalat viikot,mutta nyt onneksi rauhallisempaa. Hatanpään Arboretumissa voin lämmöllä suositella.

      Poista
  14. Hyvä että äitisi voi jo paremmin, sairaalakierre ei ole kiva juttu:(
    Viime vuoden bloggaajatapahtumassa käytiin juurikin tuolla, silloin ei valitettavasti ruusut vielä kukkineet, kiva nähdä niitä siis näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meen varmaan ne runkoruusutkin kuvaamaan, kunhan valmistuvat. Mua harmitti viimekesänä, kun en tapaamiseen päässyt mutta taisin olla matkalla. Hatanpään arboretum kestää useamman katselun.

      Poista