vuodenvaihde Pustalla, osa 1; majatalo, betyárit ja hevoset

torstai 4. helmikuuta 2016



Patkós Csárda, majatalon päärakennus yllä ja alla talo, johon me majoituimme. Näitä vierastaloja oli tilalla varmaan kymmenkunta. Varasimme kolmen päivä, kahden yön Szilveszter-paketin. Majoituksen lisäksi pakettiin kuului kaikki ruuat ja juomat, sekä aaton ohjelmat. Seuraavassa postauksessa esittelen, mitä me siellä syötiin.


Betyár -miehet olivat 1800 -luvulla Unkarin kuningaskunnan maantierosvoja Robin Hoodin tapaan.  Monista betyáreista on tullut legendaarisia hahmoja, jotka taistelivat julkisesti sosiaalisen oikeuden puolesta. Kuuluisin ja historiankirjoihin päässyt Unkarilainen betyár oli Rózsa Sándor, jonka muotokuva löytyy majatalon seinältä.1830 -luvulla näistä rikollisista tehtiin balladeja, lauluja ja kansantaroinoita jotka antoivat heille romanttisen imagon. Betyárit liikkuivat hevosilla ja olivat aseistettuja. Meidän majatalossa kokoontuu nykypäivän betyáreita komeissa puvuissaan.





Betyárin rekvisiittaa

Aseiden keskellä pálinka -ryyppy.
Kuvan kehyksissä on székely- riimukirjoituksella ylhäällä nimi eli Rósa Sándor
(unkarissa kirjoitetaan aina sukunimi ensin) ja alhaalla betyár.


Betyáreja oli vuodenvaihteen juhlissa useita, nämä pari kuvasin jo edellisiltana ja ihan luvalla.
Alla majatalon katosta lähikuvaa.


 
Johanneksen leipäpuu pihapiirissä

Majatalon hevosia

Hevosia pustalla

Ihan Patkós Csárdan vieressä on läntinen sisäänkäynti Hortobágy -kansallispuistoon.



8 kommenttia:

  1. Kiva kun jaat matkakokemuksia kanssamme. Varmasti ollut mielenkiintoinen matka. Mielenkiinnolla odotamme ruokapostausta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakokemuksia on kiva jakaa, samalla jää itselle muisto matkasta kertomuksena ja kuvina. Ruokia tulossa tänään esille. Kiitos ja samoin, oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vähän eksoottinen (lue alkeellinen) ja varsin viihtyisä paikka. Tänne olisin valmis hyppäämään takas vaikka heti!

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Kiitos taas uusista Unkari-tiedoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Vielä muutama postaus tätä tietoa pukkaa ;)

      Poista
  4. Ihanat olkikatot! Ja kaikki. Tuonne kun joskus pääsisi, täytyy alkaa suunnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua myös viehättää tuo kattotyyli ja kalkitut seinät yms. Ehkä seuraavan kerran kesemmällä, tahtoisin nähdä pustan kesäasussa.

      Poista