taidetta Tampereella

tiistai 10. helmikuuta 2015



Silminnäkijät. Tarinoita ihmisen ja luonnon kohtaamisesta Itä-Himalajalla.
  WWF Suomi tuo palkitun valokuvaajan Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelyn Tampereelle Keskustorille. SILMINNÄKIJÄT -Tarinoita ihmisen ja luonnon kohtaamisesta Itä-Himalajalla –näyttelyssä bhutanilaiset maanviljelijät ja metsänvartijat kertovat tarinoita kohtaamisestaan luonnon kanssa. Yhteiseloon liittyy arvokkaita luontokokemuksia, mutta myös konflikteja. Näyttely toteutetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.
Teokset ovat jo jatkaneet Keskustorilta matkaansa toisaalle Suomeen.


Tampereen taidemuseossa on Janne Laineen Silence -näyttely vielä huhtikuulle asti. Tamperelaisen kuvataiteilijan Janne Laineen (s. 1970) retrospektiivisessä näyttelyssä käsitellään maisemaa eri näkökulmista. Laine ohittaa teoksissaan maiseman kulttuurisidonnaisuuden ja kuljettaa katsojan eri puolille maailmaa, myyttisten tunnelmien äärelle, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. 

 
Tykkään paljon pääosin mustavalkoisesta, pelkistetystä ilmaisusta vaikka en ymmärrä tätä valokuvia jalostavaa heliogravyyritekniikkaa.  Rento ja hauska on 101 installaatio postikorttiteoksineen ja luomitatuointineen! 

Sara Hildenin taidemuseoon on tulossa 14.02 Mielen maisemia näyttely. 
Mielen maisemia -näyttelyssä tarkastellaan tapoja, joilla muistot, tunnelmat ja mielikuvat siirtyvät kankaalle tai hahmottuvat veistoksen pintaan. Näyttelyssä on esillä teoksia yhdeksältä suomalaistaiteilijalta, jotka nousivat suomalaisen taidekentän keskiöön 1960-luvulla: Göran Augustson, Juhana Blomstedt, Mauno Hartman, Reino Hietanen, Kimmo Kaivanto, Ahti Lavonen, Aarno Salosmaa, Jaakko Sievänen ja Kain Tapper. 

Sen aion katsastaa pikaisesti. Sara Hildenin taidemuseo sijaitsee hienolla paikalla Näsijärven rannalla, siellä viihtyy myös maiseman ja hyvän kahvilan vuoksi.




Kuvat tammikuulta,  Marika Mäkelän näyttelyn aikaan.

4 kommenttia:

  1. Toisinaan tuntuu, että Tampere on huomattavasti kulttuuriystävällisempi paikka, kuin Helsinki. Tai se kulttuuri on siellä jotenkin helpommin tavoitettavissa.
    Meeri Koutaniemen kuvat ovat pysähdyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä paljon tarjontaa. Tänään oli Vapriikissa katsomassa uutuusnäyttelyn Suomalaisista pyhiinvaeltajista keskiajalla.

      Poista
  2. Kiinnostavia näyttelyitä. Hildenin museossa kerran kävinkin, kun opiskelin Tampereen suunnalla. Paikka jäi mieleen, upea tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museon piha-alueellakin on teoksia ja kerran oli musiikkia sekä valoja, tuo paikka muuntuu moneen.

      Poista