kasvihankintoja ja vamppyyrivauvan tarina

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lupasin esitellä messuostokseni, mutta tajusin sitten että ne ovat kyllä niin tylsät etten taida sittenkään.... Ostin nimittäin vain 4 elefanttiheinän juurakkoa (jotka väliaikaisistutuksessa kasvihuoneessa). Niissä heinälapsisssa ei ole (vielä) yhtään mitään katsottavaa.

Tarvikepuolelta mukaan tarttui sinkkiämpäri ja emaliämpäri, niihin laitan Pasuunakukat. Jo vuosia olen etsiskellyt puutarhaan sopivaa vanhaa ikkunankehystä, tuloksetta. Nyt messuilta löysin uusvanhan kehyksen jossa bonuksena kukkalauta kera kolmen ruukun ja mukaanhan se sitten lähti. Suunnittelen laittavani sen kirsikkapuuhun killumaan.

Jostain kummasta syystä olin jättänyt tekemättä puutarhurilleni Juhalle tilauksen. Ja sehän ongelma korjaantui helposti. Tilasin nyt:

 Hopeavitja.
Intianminttu, joka päässee siihen uuteen kehyssysteemiin.


  Amppelibambu ja sille kookosamppelit,
grillipihalle vihreyttä tuomaan.



 Valkoinen lyijykukka 

 Ja Poutapilvi, joka on minulle ihan uusi tuttavuus.
Oli vaan niin hyvä tuo esittelyteksti, että pakko kokeilla.
Kesäisen poutapilven sadat pienet ja herkän valkoiset kukat leijuvat tummanvihreän lehdistön yllä kuin lumihiutaleet. Poutapilvi on erittäin helppohoitoinen, säänkestävä ja runsaasti kukkiva. Harsomaisen kevyen ja mätästävän kasvutavan ansiosta poutapilvi sopii erinomaisesti muiden kesäkukkien joukkoon astioihin tai kukkapenkkiin tuomaan istutuksiin keveyttä ja pehmeyttä.
  Ylläolevat kuvat Juhan esitteestä.


 Sokerina pohjalla jymy-yllätys. Saaripalstan Saila toi minulle Tukholman puutarhamessuilta Päivänliljan juurakon, eikä se olekaan mikä tahansa Päivänlilja vaan Béla Lugosi! Bélan kukka on todella kaunis ja kukkaan liittyy hauska juttu.

 Meidän musta kissamme Anatolian SuperBlack aka Bläkkäri on lempinimeltään 
Bèla, koska onnistuu joskus näyttämään vampyyrilta pitkine kulmahampaineen. 



Yllä kissaBéla, alla liljaBéla.
Kauniita, eikö vaan?

 Béla Lugosi on unkarilainen näyttelijä, joka on kuuluisa vampyyrirooleistaan. Vampyyrithan ovat kotoisin (entisen Unkarin alueelta) Transsilvaniasta, josta myös mieheni suku on kotoisin...

Bélojen tyylinäytteitä. Yllä Béla Lugosi ja Vampyyra, alla Bélamme ja Nipsu.


Saila kertoi viime kesänä blogissaan Béla Lugosi päivänliljasta ja olen tietysti ihastuksissani kommentoinut, että sellainen on saatava. En silti olisi ikipäivänä uskonut, että toiveeni täyttyy näin. Sunnuntaina löysin blogistani viestin, että Saila on roudannut mulle sen juurakon messuilta. Ja eilen sain jo paketin postista noutaa :) Uskomatonta blogiystävänpalvelusta. Kiitos Saila!

Tässä Béla Lugosi meillä kotona ja kuten näkyy kuvasta, tosi hyvässä kunnossa kaiken matkustelunsa jälkeen. Vamppyyrivauva pääsi kasvihuoneen multiin odottamaan lumien sulamista.

26 kommenttia:

  1. Ihania kuvia postaus pullollaan! Hauska tuo kissa-juttu!Ihan huippu! Ja olipa ihan lähetys!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat molemmat Bélat, niin lilja kuin kissakin.
    Ja selvää yhdennäköisyyttä Béla Lugosin ja Bläkkärin kanssa. Otteet ovat ainakin hyvin samankaltaiset:D
    Toivottavasti vampyyrivauvasta kasvaa oikein kaunis yksilö.

    Posti ilahdutti minuakin, voittokirja tuli perille.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Myrsky. Yhdennäköisyys on tosiaankin huomattava.

      Kiva kuulla, että olet jo palkintosi saanut.

      Poista
  3. Hauskoja kaimoja teidän Bélalla. Ja ihan samat otteetkin kuin kaima Béla Lukosilla. Ihana yllätys, että sait noin kauniin ja muutenkin sisällyspitoisen päivänliljan Tukholman tuliaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti osaan Bélakukkaa hoivata hyvin, täytyy löytää sille täydellinen kasvupaikka. Ylläri on niiin huippu juttu.

      Poista
  4. Ihania puutarhablogeja selaamassa ja tänne kurkanneena jään heti lukijaksi.
    Ilona

    VastaaPoista
  5. Kauniit Bélat ja erityisen hieno on tuo Intianminttu. Minullakin olisi sellaiselle kesällä käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on suuret odotukset Intianmintulle, ainakin kuvissa näyttää upealta.

      Poista
  6. Wau! Onpas kaunis kukka vampyyri-liljalla :)

    VastaaPoista
  7. Heh, no on todella vampyyrimäiset otteet teidän pienellä Béla-mussukalla ♥
    Pitäähän sitä kissalla nimikkokasvi olla. Olen onnellinen kun löysin viime syksynä pantterililjan mukulan (tilasin Englannista, kuten oman Béla Lugosini), se on tietysti Mustin nimikkokasvi. Ransulle istutin valkoisen tiikerililjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Gebsulla on oma puu, joka näyttää Gebsun hännältä ja tästä päivänliljasta tulee tietysti Bélan oma. Hmm, joo ja onhan meidän Nipsulla Pilvikirsikka.
      Ompas osuvat liljat Mustilla ja Ransulla!
      Béla lähettää sulle tyytyväiset hurinat <3

      Poista
  8. Onpa komea kissa, wau! Kieltämättä tuli lepakkokin mieleen, kun siitä ensin kerroit, mutta niin tulee omasta koirastakin mieleen se isokorvainen aavikkokettu, hm.

    Ja lilja on myös upea, jäämme odottamaan sen kasvua ja kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Anteeksi, että sählään näiden kommenttien kanssa...meidän netti toimii ja ei toimi...(niin sanoisinko kiinalaista :) Ensin näyttää, että tekstit eivät lähde, mutta sitten ne siellä ovatkin, joten poistin toisen.
      Mutta minun piti sanoa:

      Voi miten ihanan lähetyksen sait Saijalta!

      Ihan odotan itsekin, että pääsen rapsuttelemaan omaa pihaa, kunhan täältä kotiudumme :)

      Olipa mielenkiintoinen postaus. Kiitos!

      Poista
    3. Kiitos kehuista Geranium, mamman musta kulta on komea. ja arvonsa hyvin tunteva, mutta myös maailman hellin kissa! Liljaa seurataan jännityksellä.

      Vaahtera-Maria tervetuloa lukijaksi ja eipäs sähläilyt mitään haittaa kun kyllä blogistaniaan tekstiä mahtuu. Lähetys oli kyllä todellinen superyllätys.

      Poista
  9. Tuo amppelibambu oli mulle ihan uusjuttua. Näytti tosi mahtavalle. Hopeavitja on mun ikisuosikki =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole kokemusta noista mistään, paitsi se ihailukokemus ;)

      Poista
    2. Pakko kommentoida, että en edes tiennyt mistä kummikissan lempinimi on tullut! Ihanat Bélat <3 Ihan parhaat nuo vampyyrikohtaukset elokuvasta ja kissaelämästä <3

      Poista
    3. Ohhoh, ompas ihme etten ole kertonut. Saat olla ylpeä kummikissastasi ja kaimoistaan.

      Poista
  10. On kyllä kuin kaksi marjaa nuo Vampyyrien vertailkuvat keskenään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on. Ihan selkeetä toi lempinimikuvio.

      Poista